Pentulaatikko

perjantaina, heinäkuuta 09, 2010


8.7. Simo saa tärkeitä vieraita. Tuleva omistaja Kaarina saapuu Eevan kanssa visiitille. Viimeksi Kaarina näki Simon kolmeviikkoisena, joten nyt vastassa onkin jo vähän toisenlainen otus.
Simon kutsumanimikin on jo julkistettu ja se tulee olemaan Vauhti. Kiva ja persoonallinen nimi, joka on tälle kaverille varsin osuva. Sovitaan kuitenkin, että Simo pitää toistaiseksi työnimensä... koska se on jo oppinut vanhan nimensä ja kasvattaja ei meinaa oppia uutta.... Voi voi tätä ihmisen varhaista taantumista =) Tulkoon siis Simosta Vauhti sitten muiden elämänmuutosten myötä.
Kaarina on avannut Vauhti-Simolle jo ikioman bloginkin, josta tulevaisuudessa saadaan lukea kuulumisia. Toivottavasti myös treenipäiväkirjaa sitten joskus, kun lapsuus on vietetty ja on aika aloittaa uudet kujeet.
Vauhti-blogi löytyy osoitteesta: http://vauhdikasta.blogspot.com
(kuva: Kaarina Ostrow)