Pentulaatikko

maanantaina, huhtikuuta 13, 2009

Sunnuntaina ärripurrilaan saapui kovasti odotettuja vieraita ja karvalapset pääsi todelliseen syyniin. Penskoihin kävi tutustumassa Jago-isän kasvattaja, isoisä-Pösön kotiväki, Nasu-mummun kasvattaja & Muumi-westien emäntä Tuula, joka näki elämänsä ensimmäiset cairnpennut.


Penskat tietysti nautti saamastaan huomiosta ja touhukkaasta päivästä. Kaiken puuhastelun seurauksena riiviöt oli poikkeuksellisen rauhallisia ja onnistuivat näyttämään varsinaisilta herrantertuilta. Ne seisoivat tyylikkäinä trimmipöydällä tarkasteltavina ja käyttäytyivät muutenkin varsin mallikelpoisesti.... vieraskoreaa porukkaa, sillä totuus on toisenlainen...
Yläkuvassa tytöt ja alakuvassa pojat - oikeita wannabe-kullanmuruja.

Kiitokset mukavasta sunnuntaiehtoosta Tarulle, Tuulalle, Annelle, Jarille & Jutalle. =)

On erityisen hauskaa, että niin moni sukulaiskoiran omistaja on nämä pötköt käynyt katsomassa. Edellämainittujen lisäksi pentulaatikolla on vieraillut mm. McPippanilan Tiina ja isäkoiran omistaja Maija. Kiitos ihan kaikille vierailijoille kivoista visiiteistä & hienoista tuliaisista, joita olemme saaneet kassikaupalla.