Pentulaatikko

sunnuntaina, kesäkuuta 12, 2011

Sohvin viisikko täyttää tänään 12 viikkoa. Karvalapset on lentäneet pesästä maailman tuuliin aikapäiviä sitten ja elämä Ärripurrilassa hiljentynyt. Viimeiset viikot pikkuotusten ja lukuisien vieraiden kanssa oli siinä määrin touhukasta, että pentulaatikon kuulumiset jäi päivittämättä. Lisätään viimeiset kuvat & kuulumiset kuitenkin näin 3 kk-synttärin kunniaksi:

Tylsiä hetkiä ei pienten villikoiden kanssa koskaan ollut. Naperot kehittyivät hienosti, touhusivat reippaina ja tutustuivat varsin rohkeasti uusiin asioihin pihapiirissämme. Jutan kanssa veimme karvalapset ensimmäiselle, pienelle metsäretkelle, joka sekin sujui varsin vauhdikkaasti ja pelottomasti... ylimääräisiä sydämentykytyksiä sai vain joukon kaksijalkaiset kaitsijat, jotka hämmentyneinä seurasivat pikkukoirien määrätietoista ja itsevarmaa etenemistä metsässä. Saimme kuitenkin pidettyä lauman kasassa ja kotiin palasi yhtä monta tyhmänrohkeaa pikkukoiraa, kuin metsään oli lähtenytkin :)

Karvalasten opinto-ohjelmaan kuului edelleen tapakasvatuksen ja hoitotoimenpiteiden harjoittelua, pöydällä pönöttämistä ym vähemmän villiä toimintaa. Leikin ja ruuan avulla harjoiteltiin myös luoksetulon alkeita, joka oli pennuille hauskaa ja luontevaa touhua.
Sappihappotestin tuloksetkin saapuivat ja testitulos oli kaikilla viidellä ok. Maksimissaan arvo saa olla 10 ja viisikolla se oli kaikilla 2. Hieman huojentuneimmin mielin voi päästää pikkukoirat maailmalle, vaikkei tämäkään testitulos ole mikään muuttumaton, kiveenhakattu totuus.
Kahdeksannella viikolla osalla pennuista oli vielä toinen korva lupassa, mutta samsalabim - yhdessä yössä kaikki loputkin korvat nousi pystyyn. Luovutuksessa kaikilla kääpiöillä oli kuulotutkat jo tanassa.

Alla muutama kuva karvalasten touhuista ikäviikoilla 7-8.



Suffeli & Supersalmiakki


Sukulaku & Suffeli



Suklaahippu viittomassa


Suklaahippu & aarre



Supersalmiakki kaahailee

Siirappinekku


Sukulaku


Suffeli